Johtajuuden asiantuntija | puh: 0400 840 454 | email: info(at)pomona.fi

Yrityskauppojen tarut ja todellisuus

Yrityskauppojen tarut ja todellisuus

Olen osallistunut kuulijana ja puhujana useisiin yrityskauppoja ja –integraatioita käsitteleviin tapahtumiin, joissa teemana on ollut yrityskauppojen ammattimainen ja taitava  toteuttaminen. Ohjelmassa on monesti ollut jokin case-esimerkki, joten kuulijat ovat saaneet kuulla ”sankaritarinoita” osaavien ammattilaisten loistavasti läpiviemästä projektista. Kertomuksissa painottuvat onnistumisen takeina analyyttisyys, pitkälle viety viileä harkinta ja erittäin hyvä valmistautuminen.

Todellisuus näyttäytyy toisenlaisena. Yrityskauppaprojektit ovat monesti melkoista sekoilua. Joskus tuntuu, että myyjä ei edes tiedä mitä on myymässä, eikä ostaja ymmärrä mitä on ostamassa. Tältä pohjalta kun lähdetään, on aivan sama kuinka hienot prosessikaaviot konsulttien tai pääomasijoittajien PowerPointeista löytyy tai miten sulavat DD-prosessit aiotaan läpikäydä. Kaikesta seminaareissa opitusta huolimatta luullaan, että projektin käytännön toteutus onnistuu ”nappia painamalla”. Samoin omistajatahot saattavat olettaa automaattisesti, että oman organisaation ja ostettavan organisaation ihmiset ovat kaupasta aivan yhtä haltioissaan kuin he itse.

Hämmästyttävää kyllä, yrityskauppa nähdään jonkinlaisena Excel-harjoituksena niissäkin tapauksissa, joissa ostokohteena on vain ja ainoastaan inhimillistä pääomaa. Kun laskuharjoitus on tehty ja kaupat sovittu, niin sehän oli sitten siinä! Entä jos ostettavan organisaation ihmiset äänestävätkin jaloillaan ja lähtevät muihin töihin nopeasti heti kaupan jälkeen? Siinä vaiheessa, kun ostajalla on käsissään tyhjä kuori, on myöhäistä pohtia mikä meni pieleen.

Näyttää siltä, että yrityskaupoissa paljastuu kaupantekijöistä hyvin inhimillisiä piirteitä. Käytetään mieluummin aikaa helppoihin asioihin ja vältellään vaikeita. Helppoja asioita ovat talous, omaisuuserät, sopimukset jne.. Vaikeita ovat ihmisten kohtaaminen, viestintä, luottamuksellisten ja rehellisten yhteistyösuhteiden rakentaminen, pelkojen hälventäminen, asiakassuhteiden jatkuminen jne. Voiko yrityskauppatilanteessa ainoa henkilöstöön liittyvä tarkastelu olla työsopimusten läpikäynti?

Yrityskaupan toteuttaminen ei tarkoita sitä, että laitetaan tilit ojennukseen ja nimet sopimukseen. Siitä se työ vasta alkaa.  

Jarmo Savenius on johdon konsultti ja hallituspartneri. Vuodesta 1990 alkaneella konsulttiuralla on tullut nähtyä yksi ja toinen yrityskauppa läheltä tai kaukaa. Osa on onnistunut, mutta epäonnistuneita on ollut hämmästyttävän monta.