Johtajuuden asiantuntija | puh: 0400 840 454 | email: info(at)pomona.fi

Valmennuksesta apua johtajalle

valmentaja

Valmennuksesta apua johtajalle

”Elämme poikkeuksellisen tiukkoja ja haastavia aikoja”. Tuttu klisee, mutta tottahan tuo on koronan takia. Tiukoissa ja epävarmoissa ajoissa on johtamisen näkökulmasta se ikävä piirre, että tulevaisuus näyttäytyy erityisen sumuisena. Se puolestaan lisää päätöksentekoon liittyvän stressin moninkertaiseksi helppoihin aikoihin tai nousukauteen verrattuna.

”Ressiä pukkaa”

Mitä tiedämme stressistä? Pitkään jatkuessaan sillä on haitallisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin kokonaisuutena. Päästessään hallitsemaan ihmisen mieltä ja aivoja stressi lamauttaa harkinta- ja päätöksentekokyvyn pahimmillaan kokonaan. Toimitusjohtajan työssä tällainen saatetaan kokea hallituksen ja alaisten näkökulmasta heikkoutena tai kyvyttömyytenä. Johtaja saa siitä palautetta suoraan tai verhotuin viestein. Se taas voi aiheuttaa johtajassa pelkoa oman asemansa menettämisestä. Käsi alkaa ”puristamaan mailaa”. Pelko on aivoille erittäin tehokas puudutusaine, joskus koko kropalle.

Haastavissa tilanteissa jokainen johtaja kokee silloin tällöin voimattomuuden tunteita. Esimerkiksi toimitusjohtajan asemassa ihminen vaan on tunteidensa ja ajatustensa kanssa monesti kovin yksin. Hän ei voi aina näyttää syvimpiä tuntojaan alaisilleen eikä myöskään esimiehelleen eli hallitukselle.

Itsensä johtamista käsitelleiden tutkijoiden tutkimuksista tiedämme, että kokeneilla johtajilla toimintakyvyn palauttaminen tai johtamispotentiaalin parempi hyödyntäminen ei lähde tiedollisista asioista, vaan oman ajatusmaailman ja toimintamallien paremmasta tiedostamisesta.

”Noin määkin aattelen”

Puhutaan sitten ”Core”sta tai ”Wheel of life”sta, niin kehittyminen johtajana nähdään kokonaisvaltaisena koko elämän kuntoon laittamisena. Nämä mallit tuntuvat niin vastaansanomattomilta, että niiden sisältö on helppo innostuneena hyväksyä ja ottaa vastaan. Johtamiskirjallisuutta lukevilla johtajilla tämä efekti näyttää olevan varsin yleinen. ”Noinhan minäkin teen ja ajattelen!”

Miksi johtajan toiminta ei sitten käytännön tasolla muutu? Joskus olen kuullut vaikkapa coachingista puhuttaessa, että sen tarkoituksena on tuottaa valmennettavalle oivalluksia. Tämä on valitettavasti vasta hyvä alku. Loistavankin oivalluksen kirkas liekki hiipuu nopeasti, jollei johtaja hyvin nopeasti lähde toteuttamaan jotain käytännön sovellusta siihen liittyen. Siis tekemään asioita käytännön tasolla toisin.

Hanki valmentaja

Osaava valmentaja/coach voi toimia johtajan apuna ajatusten selkiyttämisessä ja uusien toimintatapojen löytäjänä. Yksinkertaisuudessaan prosessi pyörii seuraavasti: dilemma eli kuuma peruna – reflektointi eli sonteeraaminen – oivallus eli heureka! – motivaatio toimintaan – kokeilu – uusi dilemma. Tarkoituksena on päästä kiinni johtajan ajatuksiin ja ajatusmaailmaan ja toimia varsin ratkaisukeskeisesti. Coachingissa ei analysoida itse ongelmaa eikä katsella peruutuspeiliin vaan mennään aktiivisesti ja tavoitteellisesti eteenpäin. Coach tarjoaa oman ammattitaitonsa ja struktuurin projektiin, agenda tulee vain ja ainoastaan johtajalta itseltään.

Kirjoittaja Jarmo Savenius on kokenut johdon konsultti ja coach, POMONA Consultingin perustaja. Jarmo toimii Hallituspartnereissa ja on kurssit käynyt HHJ-kouluttaja. POMONA Consultingissa myös Juha-Pekka Airo on ICF-sertifioitu coach.